Sava sava

Loman jälkeen piti siis olla kaksi viikkoa harjottelua vankilassa. Paikallinen harkkaohjaajamme ei kuitenkaan (yllättäen) ollut saanut järjestettyä meille paikkoja vankiloissa ja päädyimme maanantaina lasten remand-homeen, jossa olimme jo ensimmäisessä harjottelussa käyneet monta kertaa. Sanottiin sitten suoraan, että ei aiota olla kahta viikoa kyseisessä paikassa, vaan haluamme nähdä kunnon vankilan, niin kuin oli sovittu. No... ohjaaja lupasi selvittää päästäisiinkö vankilaan harjotteluun. Ja eipä sitten päästy.

Kaksi viikkoa saatiin kuitenkin kulumaan ihan mukavasti hengaillen ja tehden kaikkea kivaa. Käytiin yhtenä päivänä Nandi-hill-vuorella kiipeilemässä. Aluksi suunnitelma oli mennä jollain kyytillä vuoren huipulle ja kävellä siellä. Yllättäen moottoripyöräkuski ei oikein ymmärtänyt meidän ehdotusta ja vei meidät vuoren juurelle josta sitten kiivettiin ylös. Ihan mukavaa (rankkaa) oli sekin.

Kävin myös sairaalassa visiitillä pitkittyneen flunssan takia. Sekin oli aika mielenkiintoinen kokemus. Jonotuksen sijaan pääsin suoraan lääkärille; valkonaamojen "etuja" täällä. Vähän hävetti. Lääkäri katso vähän kurkkuun ja sano että "tulehdus on" ja määräsi neljää eri lääkettä, mm. zithromax-antibiootteja. Ainakin lääkkeet on tehonnu.

Katsastettiin myös yhtenä päivänä Kisumu-museo. Tai no, museo/eläintarha :) Yhdessä rakennuksessa oli näyttely Kenian ja Afrikan historiasta ja eri heimoista yms. Pihalle oli rakennettu perinteinen Luo-heimon asutus. Muuten museossa olikin pelkkiä eläimiä; käärmeitä (musta mamba, kalliopython yms), kaloja, krokotiileja ja kilpikonnia.

Viikonloppuna mentiin porukalla kiertelemään Kakamegan sademetsää. Osa meistä teki vain päiväreissun ja osa oli metsässä yötä. Tehtiin noin neljän tunnin kävely metsässä, jossa (sademetsän tapaan) satoi aika rankasti välillä. Opas johdatti meidät pienelle vuorelle, jossa mentiin lepakkoluolaan pitämään sadetta. Tajusin liian myöhään että lepakkoluolassa ON PALJON LEPAKOITA, jotka tietysti lentää suoraan meitä päin. Eikä ne lepakot ole ihan pieniä. Juoksin sitten kiljuen pois luolasta, menin kyykkyyn ja laitoin silmät kiinni. Kamala kokemus. Muuten sademetsässä oli kivaa :) Nähtiin apinoita.

Nyt ollaan oltu kolme päivää uudessa harkkapaikassa; Orongon kylässä, jossa on orpoja ja leskiä. Aika näyttää mitä tosta paikasta saa irti. Tähän mennessä on ollut ihan mielenkiintosta. Tänään tehtiin kotikäyntejä mm. tuberkuloosia sairastavan miehen kotiin, jolla on hoidettavinaan neljä lasta. Vaimo oli kuollut joskus aikasemmin. Käytiin myös ramman naisen kotona, jonka 14-vuotias lapsi oli saanut puolitoista viikkoa sitten ensimmäisen lapsensa. Koko kylä on tosi köyhä ja moni sairastaa aidsia, tuberkuloosia ja vaikka mitä muuta. Ruokaa ei ole eikä rahaa. Eikä työtä. Kotikäynneillä asukkaat kiittää jumalaa kun mzungut (valkonaamat) on tulleet käymään.

Tiistaina käytiin tutustumassa kouluun, joka opettaa paikallisille nuorille ja nuorille aikuisille elämäntaitoja mm. ruuanlaittoa, saippuan tekoa, maitotuotteiden ja mehujen valmistamista, hiustenlaittoa ja tietokonetaitoja. Aluksi oppilaat leipoivat tavallisia pullia, ja seuraavaan satsiin lisättiin heinäsirkoista jauhettua jauhoa. Koululle tulikin käymään muutama yhteistyökumppani Flying Food -projektista, jossa yritetään markkinoida paikallisille ihmisille hyönteisten käyttöä proteiinin lähteenä.

Huomenna keskustellaan Community Health Workereiden kanssa miten he tekevät työtä Orongossa.

                                   Nandi-hill-vuorella
                               

                                 Näkymät vuorelta Kisumuun

                                                     Jalat vuorikiipeilyn jälkeen

                                 Musta Mamba (erittäin myrkyllinen, yksi puraisu tappaa ihmisen tunnissa)

                                 Kalliokäärme/ kalliopython (voi kasvaa 6-metriseksi, syö jopa apinoita)

                                

                                    Kakamegassa

                                 Kakamegassa laskeudutaan vuorelta alas sademetsään.

                                 Sademetsän "ravintolan" pihalla maatilan elämää

                                               Kakamegan keskellä

                                  Lähdössä kotiin, teeviljelmien keskellä.

Uganda

Pääsiäisen kunniaksi matkustettiin viikoksi Ugandaan. Autossa istuttiin monta tuntia ja uni jäi välillä vähälle, mutta reissu oli mahtava. Lähdettiin Kisumusta lauantaiaamuna 6.30 kohti Kampalaa. Kampalassa oltiin yksi yö ja jatkettiin siitä välipysähdysten kautta Queen Elizabethin kansallispuistoon. Safarilla nähtiin norsuja, antilooppeja, vesiantilooppeja, pahkasikoja (Pumba!), vesipuhveleita, virtahepoja, paviaaneja, valkopääkotkia ja muita lintuja, ja yks leopardi (joita näkee kuulemma harvoin). Päästiin vielä myöhemmin illalla uudestaan safarille, jossa koitettiin bongailla leijonia, joita ei kuitenkaan näkynyt.

Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa Kongon ja Ruandan rajalle, Ugandan eteläosaan. Tarkoituksena oli mennä Bwindin kansallispuistoon, sademetsään etsimään gorilloja. Tie oli kuitenkin poikki kaatosateen takia, ja vaihdettiin suunnitelmaa lennosta. Oppaamme ohjasivat meidät toiseen puistoon, ja seuraavana päivänä päästiin Mgahingan kansallispuistoon. Saatiin matkaan kaksi puiston omaa opasta, joita seurattiin läpi sademetsän. Oppaat olivat koko ajan yhteydessä trackereihin, jotka joka päivä etsivät gorillat metsästä ja seuraavat heitä iltaan saakka. Heidän ansiostaan löysimme gorillat aika nopeasti.

Vuoristogorilloja on maailmassa enää noin 700 yksilöä, ja jokainen niistä asuu sademetsässä (Bwindi/Mgahinga). Metsät ovat suojeltuja ja vartioituja, ja turistien määrää rajoitetaan. Gorillat elävät täysin omassa elinympäristössään, pienissä laumoissa. Me pääsimme katsomaan gorillalaumaa, johon kuuluu viisi silverbackiä (aikuista urosta) ja viisi muuta gorillaa. Opas kertoi, että tyypillisesti laumoissa ei ole kuin 1-2 aikuista urosta, ja olikin todella harvinaista nähdä tällainen lauma.

Aluksi oli jännittävää olla gorillojen lähellä, heti ensimmäinen gorilla oli parin-kolmen metrin päässä. Oppaat kuitenkin kertoivat, että gorillat ovat tottuneet vierailijoihin, eivätkä tavallisesti käyttäydy aggressiivisesti ihmisiä kohtaan. Välillä gorillat siirtyivät nopeasti paikasta toiseen, ja me tietysti seurasimme perässä sateesta huolimatta. Koska puistomaksu on aika korkea, kokemus oli luultavasti once-in-a-lifetime, mutta todellakin sen arvoinen.